Impressionismi ja pointillismi

Impressionismi

Impressionismi tulee sanasta vaikutelma. Taiteilijat, jotka tekivät näitä maalauksia, elivät 1860-luvulta 1900-luvun alkuun. Maalarit siirtyivät sisältä ulos maalaamaan ja he maalasivat ulkona näkemäänsä: maisemia, katunäkymiä ja huvittelupaikkoja. He halusivat maalata hetken eli sen vaikutelman, joka sillä silmänräpäyksellä oli heidän näkyvissään. Monet taiteilijat maalasivat samaa aihetta eri aikaan päivästä ja eri valaistuksessa, aamuauringossa, iltahämärässä ja sateen harmaudessa. Heille oli tärkeää maalata valoa ja varjoja. Taiteilijoita kiinnostivat värit, ei maalauksessa olevien esineiden tai ihmisten muoto. Maalauksiin jätettiin siveltimen vedot näkyviin.

Ulkona maalaaminen oli mahdollista uusien keksintöjen vuoksi: värit pakattiin metalliputkiloihin ja maalausvälineet suunniteltiin kevyemmiksi ja liikuteltaviksi.

Ω Impressionismi syntyi Ranskassa 1860-luvulla. Impressionistille taiteilijan tunne- ja mielentilat olivat yhdentekeviä, huomio keskittyi luonnossa esiintyvien hetkellisten liike-, väri-, ilma- ja valovaikutelmien kuvaamiseen. Todellisuus pyrittiin kuvaamaan sellaisena kuin se nähtiin. Impressionisteille ominaista oli viimeistelemätön muotokieli, joka jätti siveltimenvedot näkyviin.

Ω Taiteilijat hylkäsivät väriharmoniat – värin sopusoinnun, yhteensopivuuden – ja keskeisperspektiivin, jossa kaukana olevat esineet ja kohteet näyttävät pienemmiltä kuin lähellä olevat. Teoksissa käytettiin valoperspektiiviä, jossa kaukana olevat kohteet näyttävät sinertäviltä ja vaaleammilta kuin lähellä olevat kohteet.

Pointillismi

Pointilismi eli pistemaalaus tai täplämaalaus oli maalaustapa, jossa maalaus tehtiin kankaalle pienillä täplillä tai lyhyillä siveltimen vedoilla. Katsojan silmä liittää täplät yhteen ja niistä syntyy ymmärrettävä kokonaisuus.

Jotkut maalarit tekivät teoksensa vain pääväreillä – sinisellä, punaisella ja keltaisella. Esimerkiksi vihreät lehdet tehtiin hyvin pienistä sinisistä ja keltaisista pisteistä, jotka katsoja näkee vihreänä alueena.

Nykyään television ja tietokoneen näytöt toimivat samalla tavalla luodessaan kaikki värit punaisten, sinisten ja vihreiden pisteiden yhdistelmistä.

Ω Pointillismiperustui tietoon siitä, miten ihmisen silmä näkee ja toimii sekä siihen, kuinka valo hajoaa väreiksi. Pointillismi on uusimpressionistinen maalaustapa, joka on tarkka ja järjestyksellinen.

Hyvän kuvan täplämaalauksesta saat Alfred William Finchin teoksesta Laitumella. Katso tarkkaan ja näet täplät – saat suuremman kuvan, kun klikkaat hiiren vasemmalla näppäimellä kuvan keskeltä. Kauempaa katsoessasi näet vain yhtenäisiä värialueita.

Alfred William Finch, Laitumella, 1912, öljy

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: